konkarifoorumi

business, businessman, people-8577507.jpg

Sakari Virolainen: tarvitaan yhteiskunnallinen muutos

Olen konkaritilanteen kokemusasiantuntija. Olen toiminut monissa vaativissa tehtävissä koko työurani ajan. Eläkkeelle siirryttyäni sain hämmästyä toden teolla. Asiantuntemuksestani ja osaamisestani ei äkisti oltukaan kiinnostuneita. Muutos tapahtui kuin veitsellä leikaten.Eihän sellaisessa ole mitään järkeä, eiväthän ihmiset muutu eläkeelle siirtymisen takia lainkaan. Siksi tarvitsemme syvällisen yhteiskunnallisen muutoksen.  On löydettävä keinoja muotoilla työtehtäviä ja rekrytoitumista niin, että saamme […]

Sakari Virolainen: tarvitaan yhteiskunnallinen muutos Read More »

On konkarien aika

Yli kaksisataa työhakemusta, konkarille ei kutsua edes haastatteluun. Nuoret työntekijät nostetaan esimiesasemaan, konkareita ei edes harkita. Konkareille ei tarjota uusia haasteita. Eläköityneiden työntekijöiden työvoimasta ei olla kiinnostuneita. Työkyvyn tukemista laiminlyödään. Tällaisia kertomuksia julkaistaan mediassa melkein viikoittain. Samaan aikaan asiantuntijat painottavat yli 55-vuotaiden elämäntilanteen ja elämänvoiman radikaalia muutosta. Ja toiset asiantuntijat kertovat, kuinka tärkeätä olisi alkaa

On konkarien aika Read More »

Yhteisön idea ja toiminta

Luomme toimivaa vertaistuki- ja palveluyhteisöä yli 55-vuotiaille myönteisten kokemusten tueksi työmarkkinoilla. Otetaan positiivinen ote rekrytointiprosesseihin, tehdään tunteen purkua, tarjotaan palveluita, kuullaan kokemusasiantuntijuutta. Puhutellaan asiantuntijoita, haastetaan yrityksiä ja viranomaisia, Viedään keskeinen viesti yhteiskuntaan: meitä tarvitaan työmarkkinoilla! Tavoitteena on vallitsevan tarinan kääntäminen kokonaan uuteen suuntaan. Mediassa on näet lähes viikoittain kirjoituksia yli 55-vuotiaiden työnhaun vaikeuksista tai asiantuntijoiden

Yhteisön idea ja toiminta Read More »