interior, living room, furniture-1961070.jpg

Kotini on linnani

KODIN TUNNEARVO ON YHTÄ TÄRKEÄÄ KUIN RAHALLINEN ARVO

Suurimmalle osalle meistä oma koti on paras paikka maailmassa. Vaikka emme sitä jatkuvasti aktiivisesti ajattele, asumisen merkityksellisyydestä kertoo, että arjessa monessa kohtaa päivää mieleen juolahtaa ajatus ”kohta menen kotiin”. Haastavammassakin elämäntilanteessa kotiin pääsy on päivän aikana toistuvasti ajatuksissamme.

TUNNEARVON KEHITTYMINEN

Samaan aikaan oma koti on monelle suuri tai ehkä jopa suurin omaisuuserä, jonka omistamme elämämme aikana. Kodin arvo on niin monisyinen asia.

Keski-ikäiset muistavat kaiholla lapsuusajan maaseudun tai lähiön elämää, kurahousuissa touhuilua pihapiirin tai naapurin lasten kanssa ja sitä tunnetta, kun äiti tai isä huutaa ikkunasta ”syömään”.

Tai kun itse heittelee kiviä kohti koti-ikkunaa, kun on asiaa vanhemmille. Silloin ei kännyköistä ollut tietoa, kommunikointi tapahtui lähinnä aamupalapöydässä ja sen jälkeen edellä mainituin metodein tai sitten vasta illalla iltapalalla. Tämä on nostalgiaa parhaimmillaan, mutta samalla se nostaa esille oman kodin arvon. Sitä ei aina voi rahassa mitata.

MYYNNIN AIKA

Nyt, kun näitä koteja aletaan myydä, ne eivät monillakaan alueilla ole kovin arvokkaita pelkästään euroissa mitattuna. Ostaja ei näe tunnearvoa, eikä myöskään ole valmis siitä maksamaan. Asukkaalle taas on tärkeää muistaa eletyt vuodet, koetut asiat ja jakaa sitä kautta kodille tunnearvo mukaan kylmän rahallisen arvon rinnalla.

Myös alueelliset erot hintatasoissa ovat isoja. Suurien kaupunkien keskustojen tuntumassa olevat asunnot ovat aina vain nostaneet hintatasoaan ja esim. pääkaupunkiseudulla ollaan totuttu ajattelemaan, että koko ajan asuntojen hinnat kohenevat. Näin ei enää olekaan aina euroilla mitattuna. Suuria eroja alueiden välillä saattaa olla jopa aivan pienten välimatkojen päässä. Se, mikä määrittää kylmän euroarvon myytävälle kohteelle on yksinkertaisesti tarve.

Siellä asunnot maksavat paljon, missä ihmiset haluavat asua ja missä on työpaikkoja tai hyvät kulkuyhteydet kasvukeskuksiin.

Voi tulla suurena pettymyksenä, jos haluaa myydä ostamansa kodin ja on ajatellut sen olevan koko ajan arvokkaampi ja arvokkaampi, eikä sitten lopulta niin olekaan. Saattaa jopa suututtaa, tuntea itsensä petetyksi ja helposti unohtuu oman kodin arvo muutoin kuin vain euroina. Kodissa ollaan asuttu, siellä on koettu iloja ja suruja, siellä on lapset kasvaneet, nuori opetellut itsenäistä elämää tai nuoripari ensiasunnossaan rakentanut yhteisen arjen ensiaskelia. Näillä vuosilla ja asumisella on sellainen arvo, jota ei rahassa voi mitata.

KOTI ON TÄRKEIN PAIKKA

Asuminen on oikeastaan meille jokaiselle perustarve. Oma koti, johon voi mennä, jossa voi olla mitä on ja jossa voi elää elämää eteenpäin turvallisesti on kultaakin arvokkaampaa. Silti usein pidämme kodin rahallisen arvon kehitystä itsestäänselvyytenä ja ajattelemme, että kun nyt kodin myymme, siitä pitäisi tulla rahallista voittoa. Mitä se voitto sitten on? Euroissa mitattuna tietenkin se on puhdasta rahaa, mutta muutoin elämän menon näkökulmasta voitto on paljon, paljon muuta. Se on onnellista arkea, se on oman kodin katto pään päällä rakkaiden ihmisten ympäröimänä tai itsenäistyvälle henkilölle ja yksin asuvalle se voi olla nimenomaan oman pärjäämisen osoittamista, asioista huolehtimista, asumista itsekseen, yksin.

Kotona voimme hengittää, saamme hyvää ruokaa, meillä on turvallista, se on paikka, johon kuulumme, olemme arvostettuja ja voimme toteuttaa itseämme.  Arvoa, jota ei voi mitata rahassa.

Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää oman kodin myynnin ollessa ajankohtaista, ettei pelkkä puhdas riihikuiva netto ole ainoa kodin arvoa mittaava määre. Jos elämäntilanne niin osoittaa, koti kannattaa vaihtaa, asumisen miljöö muuttaa. Joskus se on isompaan ja joskus pienempään suuntaan, toisinaan paikkakuntakin vaihtuu. Asunto on iso omaisuuserä ja kaikkein isoimpana asiana kuitenkin, koti on meille mittaamattoman arvokas ja tärkein paikka maailmassa, tulipa siitä myyntitilanteessa voittoa tai ei.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *