Kiinnostaako työn tekeminen vielä eläkeaikanakin

Joko eläkeaika lähestyy? Oletko ajatellut, että olisi mukava pysyä jollakin tasolla ajan hermolla vielä eläkkeellä ollessakin? Töitä ei toki ilmaannu itsestään kokeneellekaan tekijälle ja siksi tätä on hyvä pohtia ajoissa. Suunnittelua helpottaa, mikäli tiedät, mikä sinua motivoi ja mistä innostut (tästä kirjoitin viimeksitäyttä vauhtia eläkkeelle saakka – ja sen jälkeenkin blogini). Uskon, että viimeistään eläkkeellä ollessasi haluat tehdä työtä, joka sinua inspiroi.

Seuraavaksi voitkin jo listata erilaisia mahdollisuuksia työn tekemiseen. Monet työnantajat pitävät mielellään eläkkeellä olevat kokeneet työntekijänsä tuuraajina, lomittajina tai osa-aikaisina. Tämäkin on niitä keskustelunaiheita, joita turhaan arastellaan. Luontevasti se sujuu, jos yrityksessä on menettelytavat etukäteen sovittuna.

Mikäli koet, että haluat eläkeaikana kokeilla jotakin aivan muuta, niin toimeen vain! Monet toteuttavat haaveensa yrittäjyydestä varsinaisen työuran jälkeen. Mietipä, onko sinulla jotakin sellaista osaamista, jota voit pienyrittäjänä jakaa eteenpäin. Jotkut taas lähtevät opiskelemaan ja löytävät sitä kautta uuden uransa.

Suunnitelmallisesti eteenpäin

Työssäoloaikaiseen coach-opiskeluuni liittyi myös käytännön harjoittelua omien coachattavieni kanssa. Heistä yksi oli reilun vuoden päästä eläkkeelle siirtyvä henkilö. Hän oli viestinnän ammattilainen ja halusi jatkaa työuran jälkeen itsenäisenä yrittäjänä. Coachauksen aikana hän innostui tulevasta niin, että jäikin eläkkeelle lähes vuotta aiemmin.

Coachatessani tuli mieleeni, että yrittäjyys tuntuu itsellekin luontevalle, olinhan sitä jo nelikymppisenä kokeillutkin. Kokemuksesta tiesin, että asiakkaat täytyy itse löytää ja se vaatii ennakkosuunnittelua, jossa ohjasin myös coachattavaani. Askelmerkit luotuaan, hän olikin sitten jo valmis toimeen. Onneksi hänen työnantajallaan oli jo seuraajakin valittuna, joka oli ennättänyt saada tärkeimmät toiminnot haltuunsa.

Pohdipa, mistä löydät hyvän keskustelukumppanin, jonka tuella omat haaveesi alkavat konkretisoitua. On todella tärkeää miettiä myös sitä, paljonko omasta ajastasi haluat jatkossa käyttää työntekoon ja paljonko mahdollisiin muihin uusiin tai olemassa oleviin elämääsi sisältöä tuoviin aktiviteetteihin ja tekemisiin.

Verkostot keskiössä

Eläkkeellä työn löytymistä helpottaa, mikäli olet jo työssäoloaikana arvioinut, millaisia yhteistyöverkostoja tulet tarvitsemaan. Turhaan ei kannata kainostella asian esille ottamista jo ennen eläkkeelle siirtymistä omien verkostojesi kanssa.  Itse kerroin muutamalle työssäoloaikaiselle yhteistyökumppanilleni, että aion jatkaa pienyrittäjänä ja moneen heistä olen jo ollut yhteydessä.

Sosiaalista mediaa kannattaa myös käyttää hyväksi. Erityisesti Twitter ja LinkedIn ovat välineitä, joiden kautta löytyy uusia verkostoja ja hyvin usein myös yhteistyökumppaneita. Rakenna verkostosi kiinnostuksen kohteittesi ja tulevaisuuden suunnitelmiesi pohjalta. Mitä laajempi seurattava- ja seuraajajoukkosi on, sitä paremmin saat tietoa erilaisista yhteistyömahdollisuuksista ja itseäsi sekä omia mielipiteitäsi esille.

Vapaaehtoistyökin on yksi vaihtoehto, josta moni saa kaipaamaansa sisältöä eläkepäiviin. Tutkipa oman paikkakuntasi mahdollisuudet tästä näkökulmasta!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *