Työ ja talous

house, building, lonely house-3386450.jpg

Vinkit asuntosijoittamiseen

Autan ja neuvon työssäni useita pääkaupunkiseudun asuntosijoittajia tekemään järkeviä päätöksiä, toimimaan tehokkaasti ja saavuttamaan omat tavoitteet. Ennen kuin kerron pankkimme sijoitusvinkeistä, niin kuvaan lyhyesti tapaani palvella asiakkaitamme. Toivon, että kykenisit kuvauksen luettuasi arvioimaan entistä paremmin tarvettasi asiakaspalvelulle. Asiakassuhteen alkuvaiheessa kannustan asiakkaita katselemaan ja vertailemaan eri asuntoja ja asunto-osakeyhtiöitä mahdollisimman paljon. Kannustan myös verkostoitumaan asuntosijoittamisen asiantuntijoiden […]

Vinkit asuntosijoittamiseen Read More »

interior, living room, furniture-1961070.jpg

Kotini on linnani

KODIN TUNNEARVO ON YHTÄ TÄRKEÄÄ KUIN RAHALLINEN ARVO Suurimmalle osalle meistä oma koti on paras paikka maailmassa. Vaikka emme sitä jatkuvasti aktiivisesti ajattele, asumisen merkityksellisyydestä kertoo, että arjessa monessa kohtaa päivää mieleen juolahtaa ajatus ”kohta menen kotiin”. Haastavammassakin elämäntilanteessa kotiin pääsy on päivän aikana toistuvasti ajatuksissamme. TUNNEARVON KEHITTYMINEN Samaan aikaan oma koti on monelle suuri

Kotini on linnani Read More »

Kiinnostaako työn tekeminen vielä eläkeaikanakin

Joko eläkeaika lähestyy? Oletko ajatellut, että olisi mukava pysyä jollakin tasolla ajan hermolla vielä eläkkeellä ollessakin? Töitä ei toki ilmaannu itsestään kokeneellekaan tekijälle ja siksi tätä on hyvä pohtia ajoissa. Suunnittelua helpottaa, mikäli tiedät, mikä sinua motivoi ja mistä innostut (tästä kirjoitin viimeksi: täyttä vauhtia eläkkeelle saakka – ja sen jälkeenkin blogini). Uskon, että viimeistään eläkkeellä ollessasi

Kiinnostaako työn tekeminen vielä eläkeaikanakin Read More »

Täyttä vauhtia eläkkeelle saakka – ja sen jälkeenkin!

Oletko joskus pysähtynyt miettimään, mitä oikeasti haluat työelämässä saavuttaa ja mikä sinua erityisesti innostaa? Milloin tunnet, että nyt olen onnistunut? Eräänlaisen omakohtaisen tilinteon aika on ehdottomasti viimeistään reilusti ennen eläkeikää, mieluummin viidenkympin rajapyykin jälkeen. Itse tulin jo kolmikymppisenä siihen tulokseen, että ilman jatkuvaa uuden oppimista tylsistyn ja mitäpä yksikään työnantaja tekee tylsistyneellä asiantuntijalla. Otin asian

Täyttä vauhtia eläkkeelle saakka – ja sen jälkeenkin! Read More »