Päivien kadotessa, viikkojen kuluessa, vuosien vieriessä on ollut pakko vähitellen päästää ajatuksiin asia, jota olen yrittänyt aktiivisesti olla miettimättä. Tuo työelämässä mukana olleelle ihmiselle niin iso ja merkittävä virstanpylväs, eläkeikä ja eläköityminen, lähestyy hurjaa vauhtia.
Kuten mainitsin, olen yrittänyt aktiivisesti painaa koko tämän asian pois mielestä, koska sen ajatteleminen on tuntunut muutenkin ikäkriisisessä mielessäni vähintäänkin…ikävältä. On ollut vaikea hyväksyä vanheneminen ja sen myötä niin fyysiset kuin psyykkisetkin muutokset vähemmän miellyttävään suuntaan. Mutta kalenteria vastaan on yhtä turhaa taistella, kuin on valittaa huonosta säätilasta. Kumpikaan ei murehtimalla parane.
Itselläni eläkkeelle jäämiseen liittyy voimakkaana pelko siitä, että syrjäydyn entistä enemmän kaikesta, koska eläkkeellä en kuulu varsinaisesti mihinkään sosiaaliseen yhteisöön, paitsi niihin hemmetin eläkeläisiin jotka ovat aina tukkona niin kaupoissa kuin virastoissakin.
Ja tietysti on pieni huoli toimeentulosta työuran loppumisen jälkeen.
Onneksi, ihan niinkuin se nyt yhtään lohduttaisi, en ole tämän asian kanssa yksin. Meitä samassa tilanteessa olevia on muutama, ja jokainen on varmaan tahollaan eläköitymistään miettinyt ja pohtinut. Tälle konkariryhmälle työnantajamme on järjestänyt vapaaehtoisen mahdollisuuden osallistua Nextmile-nimiseen palveluun. Kyseessä on ohjelma, jolla pyritään antamaan eläkeikää lähestyville työntekijöille informaatiota, ideoita, näkemyksiä ja ajatuksia siitä, miten elämässä voi toimia niin, että elämän iso murroskohta ei välttämättä kaada koko korttitaloa.
Oma suhtautumiseni hankkeeseen oli aluksi varsin skeptinen ja ajattelin sen olevan enimmäkseen palavereissa istumista ja erilaisten jorinoiden kuuntelemista. Eli siis periaatteessa ajanhukkaa.
Mutta jo ensimmäisen yhteisen istunnon jälkeen omat ajatukseni alkoivat muotoutua uuteen suuntaan. En edelleenkään pomppinut riemusta, mutta uskalsin jo ehkä vähän paremmin antaa koko jutun liukua päähäni ja ajatuksiini. Edelleenkin oma, luonteeseeni vahvasti kuuluva, inhorealismi vastusteli jonkin verran, mutta istuntojen myötä tuo vastustus väheni oleellisesti.
Kun kuunteli osallistujien mietteitä, mielipiteitä ja suunnitelmia eläköitymisestä, huomasi että osa oli miettinyt asiaa enemmän ja osa vähän vähemmän. Ohjelman vetäjän, Harjuojan Antin jutteluja ja työkavereiden ajatuksia kuunnellessa alkoi omassa päässäkin tapahtua jotain erikoista. Edelleenkään itse eläköityminen ei ole mikään asia mitä selvästi odottaisin, mutta nyt siihen on saanut paljon uusia kulmia tartuttavaksi eikä se ole enää samanlainen möykky kuin aikaisemmin. Eläkkeelle jääminen/pääseminen nykyaikana avaa itse asiassa huomattavan paljon uusia mahdollisuuksia oman elämän suhteen. Täytyy nostaa työnantajalle hattua tästä meille tarjotusta mahdollisuudesta osallistua Nextmile-ohjelmaan, en ole aiemmin missään vastaavaan törmännyt.
