Tarinat

Meistä monilla on unelmia, joita joutilaina hetkinä vaalimme. Ihmisellä on vilkas mielikuvitus ja kyky haaveilla toisenlaisesta elämästä, asioista joita haluaisi tehdä sitten, kun joskus on aikaa ja mahdollisuus haaveiden toteuttamiseen. Ehkä sitten eläkkeellä, moni ajattelee. Useimmat haaveistamme jäävät toteuttamatta siksi, että ne eivät olleet aitoja toiveita vaan enemmänkin harmittomia ajatusleikkejä. Haaveileminen on mukavaa ja myös terveellistä ajanvietettä.

Kello pirisee syksyisen koleana aamuna. Pimeys tuntuu nielaisevan harvat valot ja kaatuvan päälle. En millään jaksaisi nousta sängystä, mutta on pakko nousta ylös ja valmistautua töihin. Työsopimus velvoittaa ja työyhteisö odottaa. Tuntuuko tutulta? Tilanne voi olla varsin toisenlainen, jos töihin ei tarvitsekaan lähteä tavalliseen tapaan joka aamu. Kun ennen eläkeikää työssä on pitänyt käydä tienaamassa

Päivät lyhenee ja luonto valmistautuu värikkäästi tulevaan talveen. Aamuisin verhoja avattaessa voi nähdä hennon huurrekerroksen puissa ja nurmikossa, ja koska olen nyt eläkkeellä, minulla on mainio tilaisuus ihailla tuota näkyä rauhassa, kuppi kuuma kahvia kädessä. Tässä lokakuun lopulla alkaa kolmen kuukauden rajapyykki lähestyä tätä uutta elämäntilannetta ja on ehkä aika vähän pohtia, mitä on nyt tapahtunut

Vaikka tuntuisi, ettei omassa elämässä mikään muutu, lopulta kaikki muuttuu suuntaan tai toiseen. Kauas karkasi nuoren Lean urahaave joskus, mutta sen tilalle tuli jotain muuta. Tuli kokemuksia ja elämyksiä. Tie vanhuuteen on ollut mutkia ja yllätyksiä täynnä. Muutokset eivät aina ole olleet miellyttäviä. Kaikkein suurimmissa ja ikävimmissä elämäni muutoksissa olen jäänyt mykäksi, tuntenut suurta surua

Kärpänen surisi lasitetun parvekkeeni ovenraosta mahtaillen sisään. Se kaarsi pienessä kaksiossani muutaman kierroksen ympäri kuin tarkistaakseen, millaiseen paratiisiin se oli lentänyt. Sitten se asettui kukkapurkkiin, johon olin juuri vähän aiemmin lisännyt kanankakkaa. Epäilemättä se tunsi olonsa kukkapurkissa kotoisaksi, koska viihtyi siinä niin kauan. Oikaisen kevyen lounaan päätteeksi itseni hetkeksi olohuoneen sohvalle. Olo on raukea. Mutta

Istun alas toimeksiantoni ensimmäistä tehtävää varten. Haastattelen eläkkeelle siirtynyttä Sirkku Tapeinopoulosia ja aloitusajankohdaksi olemme sopineet klo: 9.30. Soitan minuuttia ennen sovittua ajankohtaa ja Sirkku vastaa iloisena kuten edellisenä päivänä haastattelua sopiessamme. Sirkun siirtyessä päätyöstään eläkkeelle työkaverit olivat kysyneet: “Kai tulet meitä aina välillä moikkaamaan?” Luulen ymmärtäväni ainakin osaltaan työkavereiden kysymykseen liittyviä motiiveita. Sirkusta on helppo

Kun kansaneläkelaki säädettiin 60-luvun alussa, ihmiset ymmärsivät kuolla muutama kuukausi eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Nyt tilanne on usein se, että eläkkeelle siirtymisen jälkeen eletään vielä 15-30 vuotta. Kun (bio)teknologia vielä kehittyy ja se liitetään kehoihimme entistä intensiivisemmin, kuoleman rajapyykki siirtyy meistä monella vielä etäämmäs. Kun olin lapsi, 50-vuotispäivillä oli tapana ostaa herroille hopeapäinen kävelykeppi. (Ja jotkut