Työelämän konkareiden tilannetta pitää parantaa

Antti Harjuojan haastattelu

”7 vuoden kokemuksella voin sanoa, että muutosta parempaan on tapahtunut ja tapahtuu, mutta turhan hitaasti”, Antti Harjuoja sanoo. Hän on uran loppuvaiheessa olevien konkarien työnantajille palveluja tarjoavan Nextmile-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja.

Antti sanoo, että työnantajat ja johto ovat paljon vartijoina ikäsyrjinnän kokemusten muutoksessa. Tämä on tärkeää silloin, kun urien halutaan jatkuvan yli eläkeiän ja silloin, kun on kysymys eläkkeelle jääneiden motivoituneiden osaajien palkkaamisesta.

Tarvitaan selkeitä toimintatapoja uran loppuvaiheeseen

Antti korostaa, että ikääntyviä työntekijöitä ei tule kohdella erottavalla tavalla heidän ikänsä täkia vaan hyvässä työyhteisössä huomioidaan elämänvaiheen erityispiirteet arvostavasti.

”Miten yritysten strategiasta johdetut tavoitteet näkyy työuran loppuvaiheessa”, Antti pohtii ja kysyy ”Voisiko yritys julkisesti kertoa tavoitteensa, esimerkiksi että tavoitteemme on, että 40 prosenttia eläkeiän saavuttavista haluaa jatkaa meillä työntekemistä.

Asenne ratkaisee

Antin mukaan asenteet – eli rekrytoijan ennakkoluulot – ovat todennäköisesti tyypillisin syy rekrytilanteissa siihen, että konkari-ikäisiä ei palkata, koska valtaosa rekrytoijista on merkittävästi konkareita nuorempia. heillä ole samastumispintaa kyseiseen elämäntilanteeseen ja heillä on todennäköisesti myös virheellisiä oletuksia yli 55-vuotiaiden elämästä”, Antti sanoo.

Antti Harjuojan mukaan on yhteiskuntamme kannalta aivan ratkaisevaa, että kaikki työelämän kaikki toimijat uudistavat asenteitaan ja ajatteluaan nykytilanteen mukaisiksi. ”Konkarit ovat niin arvokas voimavara tulevaisuutemme kannalta, että olisi valtavaa ja järjetöntä tuhlausta syrjäyttää heitä työmarkkinoilla”, Antti päättää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *